Muistoraunion Ikikulta

Perustiedot

rekisterinumero: rotu, sukupuoli: suomenhevonen, tamma
väri, korkeus: ruunikko, 152cm syntynyt, ikä: 6.1.2009, 8-vuotias
kasvattaja: Veena, Muistoraunio omistaja: Shavo (VRL-00007), Narrilaivan
koulutus: ratsu & ajolle taso: ko vaB, re 100cm
käyttö: harrasteratsu meriitit:


Luonnekuvaus & muuta

Muistoraunion Ikikulta, jota tutummin kutsutaan Nikiksi, on tilausvarsa Muistorauniosta, joka nykyään on nimensä mukaan muisto vain ;) Etsiskelin omalle ratsuhevoskasvatilleni NRL Nestorille tammaa, sillä halusin siitä varsan itselleni talliin kasvamaan. Veena tarjosi minulle käyttööni tuolloin omistuksessaan ollutta AH Virvatulea ja tartuin tilaisuuteen oitis - AH Virvatulen isä, EL Yrjänä, on hevonen jota ihailin usein orin eläessä mutten sitten ratsutammoja tuohon aikaan omistanut enkä kummemmin ratsuja harrastanut joten oriin jälkeläinen jäi vain haaveeksi. Sama pätee tosin myös Nikin eei. Herra Wonkaan.. :) Kun Virvatuli kantoi Nikiä toivoin hartaasti, että varsasta tulisi ruunikko - ja kun sain Veenalta 6.1.2009 soiton, että Virvatuli on varsonut ruunikon tammavarsan riemu valtasi minut heti. Niki oli jo varsana hyvin utelias ja reipas, fiksun oloinen varsa. Paha tapa sillä oli tosin purra kaikkea, (ja kaikkia) mutta onneksi tämä loppui vieroituksen jälkeen. Niki muutti noin 9kk ikäisenä tammapihattoon asumaan. Keväällä se tuli hetkeksi Narrilaivan talliin jolloin sille opetettiin käytöstapoja, mutta yksi vuotis kesänsä se vietti muiden tammavarsojen kanssa laitumella. Syksyllä tamma palasi taas talliin ja sen koulutus jatkui, vaikka se asuikin pienessä pihatossa kolmen muun tammavarsan kanssa. 1,5 vuotiaana sitä jo vähän juoksuteltiin ja fiksuna neitinä se tajusi heti oitis mitä tarvitsee tehdä. Se opetettiin myös kaksivuotiskeväänä ajolle, ja kesäksi se lähti sitten taas kesälaitumelle kasvamaan. Kaksi vuotissyksynä Niki vietti paljon aikaa tarhaillen, mutta myös ajolenkeillä käytiin 2 x vk ja ohjelmaan kuului irtojuoksutusta kentällä satula selässä, juoksutusta liinassa, taluttelua, irtohypytystä ymv. Kolmevuotis keväällä kävin istahtamassa Nikin selässä ja tamma ei ollut moksiskaan asiasta. Kolme vuotiskesänsä Niki vietti - jälleen kerran laitumella, ja kolmevuotissyksy sitä ajeltiin hiljakseen ja ratsasteltiin kerran viikossa. Nelivuotiskeväänä Niki lähti kahdeksi kuukaudeksi koulutukseen alan ammattilaiselle. Kesän se vietti laitumella, mutta syksyllä se palasi koulutukseen. Vasta viisivuotiskeväänä se sitten palasi minulle, hyvin koulutettuna hurmurina! Nikiä käy tosin yhä läpiratsastamassa osaavat ratsastajat silloin tällöin ja emäntä käy ahkerasti tammansa kanssa valmennuksissa. Toivottavasti yhteinen kilpaura sujuu hyvin ja Niki pääsee jatkamaan sukuaan muutamalla varsalla :) Luonteeltaan Niki on aivan ihastuttava tapaus. Yhteistyönhaluinen, ympäristöstään kiinnostunut ja ystävällinen hevonen. Se ei pelkää eikä hötkyile turhista.

 


Sukutaulu

Isälinja: NRL Nestori - Ihmetapaus JV - Rajatapaus
Emälinja: AH Akka - N.I.N. Syöjätär - N.I.N. Puulintu - Puuhelmi

i. NRL Nestori
sh
ii. Ihmetapaus JV
sh
iii. Rajatapaus
sh
iie. Tuulikki
sh
ie. FN Aamurusko
rt sh 155cm
iei. RSA Tuntematon Sotilas
sh 160cm
-
iee. Salen Suomineito
prt sh 154cm
YLA1
e. AH Virvatuli
rn sph 145cm
YLA2
ei. EL Yrjänä
trt sph 147cm
VIP MVA Fn, KTK-III, Yla2, ERJII, KRJIII, VLAH-I
eii. Armoton Hurmaaja AE
rt sh 156cm
VIR MVA Ch, KTK-III, SHLA4, YLA2
eie. VLR Hilpeä Hehkuttaja
prt sph 146cm
YLA2
ee. AH Kutittelija
rn sph 142cm
eei. Herra Wonka
rn sph 141cm
YLA1, KRJ-III
eee. Rukoilija
rt sph 143cm

 


Jälkikasvu

 


Kilpatulokset

Villit irtohypytyskilpailut: 1 voitto
23.04.09 Taikasumu - Varsatapahtuma, irtohypytys 3-4v - sija: 1/5! 9-9-8=26p, 150ve, 15kg porkkanasäkki

Villit kouluratsastuskilpailut: 4 sijoitusta, joista 1 voitto
25.06.09 VPA - Villi-Cup, helppo B - sija: 70/74
25.07.09 VPA - Villi-Cup, helppo B - sija: 20/86
30.12.09 Virtuaalitalli Zarda - helppo B - sija: 8/70
31.12.09 Virtuaalitalli Zarda - helppo B - sija: 26/70
01.01.10 Virtuaalitalli Zarda - helppo B - sija: 17/67
02.01.10 Virtuaalitalli Zarda - helppo B - sija: 62/67
03.01.10 Virtuaalitalli Zarda - helppo B - sija: 61/70
04.01.10 Virtuaalitalli Zarda - helppo B - sija: 70/70
01.08.10 Toivoton - helppo C - sija: 34/69
01.08.10 Toivoton - helppo B - sija: 57/68
01.08.10 Toivoton - helppo B - sija: 9/65
01.08.10 Toivoton - helppo A - sija: 38/71
01.08.10 Toivoton - helppo A - sija: 56/68
01.08.10 Toivoton - vaativa B - sija: 3/91
02.08.10 Toivoton - helppo C - sija:
02.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
02.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
02.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
02.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
02.08.10 Toivoton - vaativa B - sija:
03.08.10 Toivoton - helppo C - sija:
03.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
03.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
03.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
03.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
03.08.10 Toivoton - vaativa B - sija:
04.08.10 Toivoton - helppo C - sija:
04.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
04.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
04.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
04.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
04.08.10 Toivoton - vaativa B - sija:
04.08.10 Riitakumpu - helppo C - sija: 25/30
04.08.10 Riitakumpu - helppo B - sija: 10/25
04.08.10 Riitakumpu - helppo A - sija: 4/29
04.08.10 Riitakumpu - vaativa B - sija: 15/21
05.08.10 Toivoton - helppo C - sija:
05.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
05.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
05.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
05.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
05.08.10 Toivoton - vaativa B - sija:
05.08.10 Riitakumpu - helppo C - sija: 22/30
05.08.10 Riitakumpu - helppo B - sija: 18/25
05.08.10 Riitakumpu - helppo A - sija: 19/29
05.08.10 Riitakumpu - vaativa B - sija: 18/21
06.08.10 Toivoton - helppo C - sija:
06.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
06.08.10 Toivoton - helppo B - sija:
06.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
06.08.10 Toivoton - helppo A - sija:
06.08.10 Toivoton - vaativa B - sija:
06.08.10 Riitakumpu - helppo C - sija: 29/30
06.08.10 Riitakumpu - helppo B - sija: 8/25
06.08.10 Riitakumpu - helppo A - sija: 21/29
06.08.10 Riitakumpu - vaativa B - sija: 1/21!

Villit esteratsastuskilpailut: 0 sijoitusta
25.06.09 VPA - Villi-Cup, 60-70cm - sija: 6/30
25.07.09 VPA - Villi-Cup, 60-70cm - sija: 21/32
04.08.10 Riitakumpu - 90cm - sija:
04.08.10 Riitakumpu - 100cm - sija:
05.08.10 Riitakumpu - 90cm - sija:
05.08.10 Riitakumpu - 100cm - sija:
06.08.10 Riitakumpu - 90cm - sija:
06.08.10 Riitakumpu - 100cm - sija:

Villit kenttäratsastuskilpailut: 0 sijoitusta
01.05.09 RaPu - Aloittelijaluokka - sija: 7/20
29.07.10 Pjortoi - CCI/CIC * - sija:
30.07.10 Pjortoi - CCI/CIC * - sija:
31.07.10 Pjortoi - CCI/CIC * - sija:

VTSY- työhevoskilpailut: 0 sijoitusta
30.07.10 VSHK - Vetokilpailu, tammat - sija:

VSHK:N ALAISET KILPAILUT:
Sijoitukset
31.07.10 Vt Hiprakka - vaativa B - sija: 2/30
05.08.10 Paitsio - helppo B - sija: 3/39
06.08.10 Paitsio - helppo B - sija: 3/39
06.08.10 Paitsio - helppo B - sija: 4/40
06.08.10 Paitsio - helppo A - sija: 4/37
Muut tulokset
01.08.10 Vt Hiprakka - vaativa B - sija: 8/28
05.08.10 Paitsio - helppo C - sija: 15/33
05.08.10 Paitsio - helppo C - sija: 28/34
05.08.10 Paitsio - helppo B - sija: 35/40
05.08.10 Paitsio - helppo A - sija: 40/40
05.08.10 Paitsio - helppo A - sija: 21/37
06.08.10 Paitsio - helppo C - sija: 10/33
06.08.10 Paitsio - helppo C - sija: 29/34
06.08.10 Paitsio - helppo A - sija: 34/40
06.08.10 Mörkövaara - helppo C - sija:
06.08.10 Mörkövaara - helppo C - sija:
06.08.10 Mörkövaara - helppo B - sija:
06.08.10 Mörkövaara - helppo B - sija:
06.08.10 Mörkövaara - helppo A - sija:
06.08.10 Mörkövaara - helppo A - sija:
06.08.10 Mörkövaara - vaativa B - sija:
06.08.10 Mörkövaara - vaativa B - sija:
07.08.10 Paitsio - helppo C - sija:
07.08.10 Paitsio - helppo C - sija:
07.08.10 Paitsio - helppo B - sija:
07.08.10 Paitsio - helppo B - sija:
07.08.10 Paitsio - helppo A - sija:
07.08.10 Paitsio - helppo A - sija:
07.08.10 Paitsio - vaativa B - sija:
07.08.10 Mörkövaara - helppo C - sija:
07.08.10 Mörkövaara - helppo C - sija:
07.08.10 Mörkövaara - helppo B - sija:
07.08.10 Mörkövaara - helppo B - sija:
07.08.10 Mörkövaara - helppo A - sija:
07.08.10 Mörkövaara - helppo A - sija:
07.08.10 Mörkövaara - vaativa B - sija:
07.08.10 Mörkövaara - vaativa B - sija:
08.08.10 Mörkövaara - helppo C - sija:
08.08.10 Mörkövaara - helppo C - sija:
08.08.10 Mörkövaara - helppo B - sija:
08.08.10 Mörkövaara - helppo B - sija:
08.08.10 Mörkövaara - helppo A - sija:
08.08.10 Mörkövaara - helppo A - sija:
08.08.10 Mörkövaara - vaativa B - sija:
08.08.10 Mörkövaara - vaativa B - sija:
20.08.10 JK - helppo C - sija:
20.08.10 JK - helppo C - sija:
20.08.10 JK - helppo B - sija:
20.08.10 JK - helppo B - sija:
20.08.10 JK - helppo A - sija:
20.08.10 JK - helppo A - sija:
20.08.10 JK - vaativa B - sija:

23.05.11 Vt Hiprakka - 60cm - sija:
23.05.11 Vt Hiprakka - 70cm - sija:
23.05.11 Vt Hiprakka - 80cm - sija:
23.05.11 Vt Hiprakka - 90cm - sija:
23.05.11 Vt Hiprakka - 100cm - sija:
23.05.11 Vt Hiprakka - 110cm - sija:
24.05.11 Vt Hiprakka - 60cm - sija:
24.05.11 Vt Hiprakka - 70cm - sija:
24.05.11 Vt Hiprakka - 80cm - sija:
24.05.11 Vt Hiprakka - 90cm - sija:
24.05.11 Vt Hiprakka - 100cm - sija:
24.05.11 Vt Hiprakka - 110cm - sija:
25.05.11 Vt Hiprakka - 60cm - sija:
25.05.11 Vt Hiprakka - 70cm - sija:
25.05.11 Vt Hiprakka - 80cm - sija:
25.05.11 Vt Hiprakka - 90cm - sija:
25.05.11 Vt Hiprakka - 100cm - sija:
25.05.11 Vt Hiprakka - 110cm - sija:
26.05.11 Vt Hiprakka - 60cm - sija:
26.05.11 Vt Hiprakka - 70cm - sija:
26.05.11 Vt Hiprakka - 80cm - sija:
26.05.11 Vt Hiprakka - 90cm - sija:
26.05.11 Vt Hiprakka - 100cm - sija:
26.05.11 Vt Hiprakka - 110cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - 60cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - 70cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - 80cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - 90cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - 100cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - 110cm - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - helppo C - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - helppo B - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - helppo A - sija:
27.05.11 Vt Hiprakka - vaativa B - sija:
28.05.11 Vt Hiprakka - helppo C - sija:
28.05.11 Vt Hiprakka - helppo B - sija:
28.05.11 Vt Hiprakka - helppo A - sija:
28.05.11 Vt Hiprakka - vaativa B - sija:
29.05.11 Vt Hiprakka - helppo C - sija:
29.05.11 Vt Hiprakka - helppo B - sija:
29.05.11 Vt Hiprakka - helppo A - sija:
29.05.11 Vt Hiprakka - vaativa B - sija:
30.05.11 Vt Hiprakka - helppo C - sija:
30.05.11 Vt Hiprakka - helppo B - sija:
30.05.11 Vt Hiprakka - helppo A - sija:
30.05.11 Vt Hiprakka - vaativa B - sija:
31.05.11 Vt Hiprakka - helppo C - sija:
31.05.11 Vt Hiprakka - helppo B - sija:
31.05.11 Vt Hiprakka - helppo A - sija:
31.05.11 Vt Hiprakka - vaativa B - sija:
12.06.11 Krouvola - helppo C - sija:
12.06.11 Krouvola - helppo B - sija:
12.06.11 Krouvola - helppo A - sija:
12.06.11 Krouvola - vaativa B - sija:
13.06.11 Krouvola - helppo C - sija:
13.06.11 Krouvola - helppo B - sija:
13.06.11 Krouvola - helppo A - sija:
13.06.11 Krouvola - vaativa B - sija:
14.06.11 Krouvola - helppo C - sija:
14.06.11 Krouvola - helppo B - sija:
14.06.11 Krouvola - helppo A - sija:
14.06.11 Krouvola - vaativa B - sija:
15.06.11 Krouvola - helppo C - sija:
15.06.11 Krouvola - helppo B - sija:
15.06.11 Krouvola - helppo A - sija:
15.06.11 Krouvola - vaativa B - sija:

 

TARINAKILPAILUT:
02.01.10 Ratsastuskoulu Tuurila - Tarinakilpailu, helppo B - sija: 2/2
04.08.10 Hertjekker - Tarinakilpailu, heC-heA - sija:
13-15.08.10 Hertjekker - Tarinakilpailu, CCI/CIC* (HeB/70/80cm) - sija:

 


© Shavo / Narrilaivan 2004-2016. All rights reserved.
Ulkoasu © M Layouts, muokkaukset Shavo. Kuvasta kiitos All Free Backgrounds.
Virtuaalitalli - a SIM game stable