Shav Racing

Esittely

Shav Racing n 20.11.2017 perustettu virtuaalitalli, eli tallia ei ole oikeasti olemassa.

Shav Racing on lämminverisiin ravi- ja peitsihevosiin erikoistunut ravitalli.

Tallilla kasvatetaan, opetetaan, valmennetaan ja kilpailutetaan vain ja ainoastaan lämminverisiä.

Tallilla on hulppeat vuonna 2017 valmistuneet tilat, joissa kelpaa harjoittaa hevosalan ammattia!

Otamme treeniin myös muiden virtuaalihevosharrastajien hevosia, lue lisää tältä sivulta.

Tallin omistaja IRL & URL

Tallia ylläpitää 90-luvun alulla syntynyt nuori naisen alku Kaakkois-Suomesta. Hevosia tallinomistaja on harrastanut pienestä tytöstä asti. Omiakin kaviollisia löytyy. Aloitti virtuaalihevostelun vuonna 2002.

Shavo on 30 vuoden paremmalla puolella oleva rautainen ammattilainen. Shavo on opiskellut hevosenhoitajaksi ravihevosten valmentamiseen erikoistuen. Lisäksi hän on käynyt kasvattaja- ja kengityskurssit. Hän on työskennellyt ravitalleilla Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa sekä Yhdysvalloissa. Shavo perusti Shav Racingin 31 vuotiaana marraskuussa 2017. Shavolla on avomies, joka on töissä ihan muissa hommissa, mutta osallistuu hieman tallinpitoon korjaustöitä tehden.

Shavolla on myös toinen virtuaalitalli, Narrilaivan, joka ei enää liity mitenkään Shav Racingiin Siellä on ihan omat kuviot :)

Kasvatus, valmennus & kilpailutus

Shav Racing on 38 paikkainen suuri ravitalli. Tallilla on lisäksi neljä pihattoa varsoja varten. Tallilla asuu n. 20

Kilpatalli (& ravirata)

Kilpatalli sijaitsee aivan radan lähettyvillä. Matkaa radalle tulee noin sata metriä. Kilpatalli on L:n muotoinen. Itä-siivessä on 28 karsinaa, pohjoissiivessä 14. Karsinat ovat kooltaan 3x4m. Karsinaelementit ovat kestomuovilankkua, jotka on helppo kestä keväällä ja syksyllä painepesurilla. Orikarsinoita on 14, joissa siis väliseinät ovat miltei kattoon asti umpinaisia. Käytävällekin on suojakalterit kaikissa karsinoissa, jotta hevoset eivät ahdistele käytävillä liikkuvia hevosia. Kuivikkeena käytämme hamppukuiviketta. Karsinat siivotaan aamuisin ja pidämme riittävästi kuiviketta karsinoissa, ettei hevosten tarvitse maata kumimattoja vasten jotka karsinoiden pohjilla on. Käytävät ovat leveät, 3,5m eli siinä mahtuu hyvin valjastamaan hevosia. Talli on hyvin valaistu nykyaikaisilla led- valoilla. Karsinoissa ja käytävillä on ledit erikseen. Jokaisesta karsinasta on ikkuna ulos, ja kesäisin ikkunat on mahdollista ottaa pois jolloin hevoset voivat kurkistella ikkunoistaan ulos. Talli on myös hyvin ilmastotitu ja kosteudenpoistolaitteet ym. löytyy. Talli on uusinta uutta, on automaattiovet jotka saa kaukosäätimellä mukavasti kärryiltä auki ja kiinni, niin ettei talvipakkasilla tarvitse hevosta pidellessä aukoa ja sulkea ovia. Talli on valmistunut marraskuussa 2017. Tallissa on valjashuone, loimihuone, kuivaushuone, varusteidenpesuhuone, toimisto/ kahvila. Lisäksi tallin yläkerrassa on kolme pientä yksiötä sekä isompi sosiaalitila, jossa voi viettää aikaa ja keittiö. Tallissa on kaksi pesukarsinaa, solarium- alue ja neljä valjastuspaikkaa joissa mahtuu hoitamaan, kengittämään ja valjastamaan hevosia. Lisäksi molemmissa päädyissä tallia on kärryille säilytystilaa ja säilytystilaa myös heinille- ja kuivikkeille. Lantalaan pääsee kolmesta eri ovesta, joten lantala-talli rallikaan ei käy liian rankaksi karsinoita putsatessa. Käytössämme on pieni avanti- kone jossa on kipattava peräkärry, joten karsinoiden siivous käy nopeasti ja näppärästi.

Kilpatallin aamuvuoro alkaa klo 7 aamun väkirehuilla ja hevosten ulosviennillä. Heinäautomaatit ovat tiputtaneet hevosille aamuheinät klo 4. Aamuvuoro vie vapaalla olevat hevoset ulos ja antaa kaikille hevosille aamuheinät. 7:30 alkaa aamupalaveri, jossa käydään päivän treenit ja ohjelmat läpi. Klo 8 alkaa hevosten ajaminen, joka jatkuu klo 11 asti. Silloin hevoset saavat päiväheinät, ja tallilaisilla on lounastauko. 11:45 puretaan mahdolliset lämpöpintelit, hoidetaan jalat ym. hoidetaan kengityksiä ja muita, ja treenatut hevoset viedään ulos jaloittelemaan. Karsinoiden siivous jatkuu, tosin valjastusvastuussa oleva henkilökunnan jäsen on jo ehtinyt suurimman osan putsata. Klo 15:00 hevoset saavat iltapäiväheinät ulos tarhoihin. Aamuvuoro pääsee klo 15 kotiin, ja iltavuoro on tullut klo 14 töihin. Iltavuorolainen putsaa varusteita, siistii tallia, ajaa pohjat huomista varten hyviksi ja saa käydä jaloittelemassa hevosia esim. ratsain maastossa. Lisäksi iltavuoro tottakai avustaa raveihin pakkaamisessa, hevosten laitossa, ja lähtee tarvittaessa raveihin mukaan jos hevosia on paljon eikä Shavo avomiehensä kanssa pärjää keskenään. Hevoset haetaan sisälle klo 20:00 ja ne saavat iltaheinät ja iltarehut. Heinäautomaatteihin ladataan vielä klo 24 ja 4 heinät, ja ne laitetaan päälle. Raveista kotiutuneet hevoset saavat iltapuurot kotiin tultuaan. Ravikamppeiden pesu jää aamuvuorolle :)

Tallilla on aamuvuorossa neljä henkilöä - kolme ajaa hevosia Shavon kanssa, ja yksi putsaa tallia, hakee varusteita valmiiksi ja siistii tallia. Iltavuorossa on kaksi ihmistä - toinen lähtee usein raveihin avustamaan ja toinen jää tallille.

Kilpatallillamme on myös opiskelijoita hevosalan kouluista sekä vapaahetoisia hoitajia, jotka avustavat hevosten hoidossa tallihenkilökunnan ohjeiden mukaan.

Hevosemme tarhaavat pääpiirteittän 7-20, ja treenihevoste 11:30-20. Kesäisin hevoset ovat yöt ulkona, ellei sada kaatamalla/ ukkosta. Hevosilla on tarhoissa katokset. Kilpatallilla on myös yhteensä 11ha laidunta käytettävissä, joten kilpahevosemme pääsevät myös laitumille.

Hevosilla on kaikilla omat treeni- ja ruokintaohjelmat, sekä juuri niille valitut, sopivat varusteet. Hevosemme liikkuvat n. 3-4krt/ vko ajaen (kilpakaudella 1-3rt, riippuen hevosesta) ja lisäksi n. 1-2krt/ vko ratsain tai juoksuttaen. Kaikilla hevosillamme käydään mm. maastossa laukkailemassa ja metsässä, jotta hevosten koordinaatiokyky kasvaa ja ne joutuvat vähän jumppailemaan. Suurella osalla ratsastetaan myös kentällä ihan perusaskellajit läpi, taivutellaan ja jumpataan ja mennään puomeja, koska se on äärettömän hyvää jumppaa ravihevoselle.

Kilpatallista on matkaa raviradalle noin sata metriä. Ravirata on kaikki määräykset täyttävä täysmittainen ravirata. Raviradalta löytyy katsomorakennus pelipisteineen, ravintola, tallikahvio, kilpailutoimisto, hevosvarustekauppa, kengityspaja & klinikka sekä kaksi 11 paikkaista ratatallia joita vuokraa ravivalmentaja Junne K. joka ajaa myös Shavon hevosia raveissa. Raviradalla on myös uudehko, 20 paikkainen vierastalli leveine käytävineen ja pesukarsinoineen. Radalla on 40 katospaikkaa ja 30 hevosen valjastustalli, joissa hevosilla on siis karsinat, ja valjatustila niiden edessä. Valjastustallista löytyy myös 4 pesupaikkaa.

Raviradalla on lisäksi 1,2km pitkä hiittisuora lievällä nousulla. Lisäksi kilpatallilta lähtee useampi, hevosia varten tehty ajolenkki joista löytyy niin tasaista kun mäkistäkin maastoa ravihevosille. Lisäksi tallilta pääsee ihan metsäpoluille ratsastamaan.

Siitostalli

Siitostalli sijaitsee Shav Racingin naapurissa. Raviradalle & kilpatallille matkaa on n. kaksi kilometriä. Siitostallissa on erikseen oritalli (12 karsinapaikkaa) ja tammatalli (20 karsinapaikkaa).

Oritalli on valmistunut v. 2017 ja se on moderni, siisti tila. Se on hyvin valaistu ja ilmastoitu. Oritallin karsinaelementit on tehty kestomuovilankusta jotka on helppo pestä keväisin ja syksyisin painepesurilla. Väliseinät ovat kattoon asti umpinaisia, jotta oriit eivät tappele keskenään. Käytävälle päin on kalterit, jotta hevoset eivät ahdistele käytävällä kulkevia hevosia. Käytävät ovat 4m leveitä. Oritallista löytyy myös pesukarsina, valjashuone, loimihuone, kuivaushuone sekä pieni sosiaalitila jossa on minikeittiö ja wc.

Orimme ulkoilevat lähinnä yksin, muutama harva yksilö tarhaa toisen oriin kanssa. Oriimme saavat aamuheinät klo 4 automaatista. Klo 7 oriit saavat aamunväkirehut, ja klo 7:30 ne viedään aamuheinille tarhoihin. Sen jälkeen tallityöntekijä siivoaa karsinat ja kuivittaa ne hampulla. Klo 9 hän liikuttaa muutaman oriin, ja antaa klo 12 niille päiväheinät. Sitten jatkuu orien liikutus, ja klo 15 on päiväheinien aika. Iltavuoro tulee töihin klo 11. Aamulainen lähtee kotiin klo 15. Iltavuorolainen liikuttaa vielä muutaman oriin ja järjestelee paikat kuntoon. Klo 19 oriit haetaan sisälle, ja ne saavat iltaheinät & väkirehut. Iltavuorolainen laittaa heinäautomaattiin valmiiksi yöheinät jotka automaatti tiputtaa klo 23 ja 4.

Oriimme käytetään hyppäämässä raviradalla olevalla klinikalla. Oriimme eivät astu lainkaan luomuna.

Tammatalli on 20 paikkainen v. 2017 valmistunut talli. Karsinoista 16 ovat kooltaan 4x5m ja lisäksi toisessa siivessä on neljä 8x10m varomiskarsinaa. Talli on hyvin valaistu ja ilmastoitu. Ikkunat saa pois kesäisin, jotta tammat voivat kurkistella pihan tapahtumia karsinoistaan. Käytävät ovat 4m leveitä. Karsinaelementit on tehty kestomuovilankusta, joten talli on helppo pitää puhtaana. Tallista löytyy myös varustehuone, loimihuone, kuivatushuone, rehuvarastot, kärryvarasto, kuivikevarasto, lantala sekä sosiaalitila josta on myös minikeittiö ja wc sekä sänky varsanvalvojaisia varten. Varsomiskarsinoissamme on valvontakamerat, joten passissa oleva (yleensä Shavo) pystyy valvomaan varsomisia sosiaalitilan vuoteelta/ sohvalla tabletin kanssa ja antaa tamamlle varsomisrauhan.

Tammamme tarhaavat useimmiten 2-6 tamman laumoissa. Tallin päivä on lähes samanlainen kuin oritallissa, paitsi tallityöntekijöitä on jokaisessa vuorossa kaksi.

Oritallilta on tammatallille matkaa n. 500m. Lisäksi meillä on neljä pihattoa, jossa asuvat 1- ja 2- vuotiaat varsat. Siellä niitä paimentaa usein joku lempeä eläkeläisruuna, joka opettaa laumalle tapoja :)

Pihattoihin mahtuu 8-10 varsaa. Niissä on isot, modernit makuuhallit - tarvittaessa valaistut jotta siivoaminen käy helposti. Makuuhalli on suuri, joten varsojen väkirehuruokinta onnistuu helposti ilman kiinni laittamistakin. Varsoilla on ns. vapaa heinä, eli sisällä on paljon ruokintapisteitä ja samoin ulkona. Makuuhalleistä on kaksi tilavaa uloskäyntiä ja kaksi tilavaa eteishallia. Kuivikkeena käytämme hamppua ja olkea. Pihatoissa on lämmitetyt vesisaavit ja sisällä juoma-automaatit. Pihatoilla on kaikilla oma lantala, kuivikevarasto, rehuvarasto sekä hoitotila ja kaksi karsinaa, eli "minitallikin". Lisäksi on varustehuone, kuivaushuone ja sosiaalitila jossa on minikeittiö + wc. Pihatoissa työskennellään pareittain, ja parit (aamu- ja iltavuoro) huolehtivat pihattojen siisteydestä, varsojen käsittelystä, ruokinnasta ja opetuksesta. Pihattolaisiakin käsitellään joka päivä; totutetaan riimuun, talutukseen, harjaukseen, "kengitykseen" (jalkojen nostelu, kengitysasento, naputtelu vasaralla ym), kuljetukseen, maastoiluun, juoksutukseen, valjaisiin ym. 1-vuotiskeväänä varsat saavat silat selkään ja niitä ohjasajetaan, ajetaan mysö 5-10 kertaa. Sitten ne pääsevät laitumelle 2-3 kuukaudeksi, ja 1- vuotissyksynä aloitetaan ajaminen n. 1krt/vko, sitten 2-3krt/ vko ja pikku hiljaa edetään 2-vuotiskeväälle jolloin otetaan jo vähän vauhteja tammi-helmikuussa, ja maalis-huhtikuussa ne tulevat starttiin.

Hevosten hoito & käsittely

Hevosiamme käsitellään johdonmukaisesti ja määrätietoisesti tilanteessa kun tilanteessa. Kaikki varsamme tottuvat käsittelyyn jo nuoresta, ja 1-2 vuotiaitakin käsitellään päivittäin. Kesälaitumella ollessa määrä saattaa tippua 1-4 kertaan viikko (1-2 vuotiaiden kohdalla, maitovarsoja käsitellään edelleen päivittäi 5-15min kerrallaan). Näin meillä kasvaa selväpäisiä, mukavia ja mutkattomia suoritushevosia jotka ovat tottuneet pienestä pitäen yhteistyöhön ihmisten kanssa.

Hevosemme saavat heinät 5-6 kertaa vuorokaudessa: automaatilla klo 4:00, ihmisten toimesta 7:00, 12:00, 15:00 19:00 ja automaatista vielä 23:00. Esimerkiksi pihatoissa varsoilla on kuitenkin jatkuvasti heinää saatavilla asianmukaisista heinänsyöttöpisteistä.

Hevosillamme on jatkuvasti vettä saatavana. Karsinoissa on vesiämpärit johtuen siitä, että tutkimusten mukaan hevoset juovat juoma-automaateista vähemmän. Tarhoissamme on sulana pidettävät saavit, ja niihin viedään vettä talvellakin ja vedet tarkistetaan jokaisella ruokintakerralla.

Hevoset syövät väkirehuja tarvittavan määrän, ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Laadukasta, tehokasta ja hyvää rehua. Tarvittavat vitamiinikuurit ym. sitten vielä lisänä.

Hevosemme ulkoilevat pääpiirteittäin kesäisin 24/7 ja talvisinkin 7-20. Hevosilla on hyvät, salaojitetut ja ainakin osittain hiekkapohjaiset tarhat. Osalla tarhaan kuuluu metsää ja osasta tarhoista on suorakäynti laitumille portin aukaisemalla.

Hevosillamme on sopivat ja turvalliset, ehjät varusteet. Huolehdimme varusteiden puhtaudesta ja toimivuudesta päivittäin.

Tallillamme hevosia käsittelevät vain ammattilaiset ja pitkänlinjan hoitajat, joita olemme perehdyttäneet ajan kanssa hevostenhoitoon, pikku hiljaa vastuuta lisäten. Asiakkaiden hevosia käsittelevät kuitenkin vain ja ainoastaan palkattu henkilökunta.

Hevosiamme treenataan jokaisen hevosen oman tarpeen mukaan. Toisia ajetaan 5-6krt/ vko, toisia 1krt/vko. Muuten liikunta tapahtuu tarhassa & laitumilla, perähevosena, ratsain (koulu, esteet, maasto, monté), ohjasajaen, juoksuttaen, irtojuoksuttaen, irtohypyttäen ym.

Ulkoasu © M Layouts